Tidiga ultran var idag

Och så långt kom den graviditeten. "Det är nog tomt", mumla läkaren efter att ha sökt en stund. Embryot, när det sen kom till synes, var bara 3 mm långt. Borde varit 10. Och ingen puls syntes. Så det har dött för ca en vecka sen. Med mej i väskan hem fick jag mediciner som ska tömma. Tomt känns det redan. Hade inte den minsta aning, även om jag inte helt våga lita. På basen av symtomen förvänta jag mej nog att få se ett hjärta slå. Men det fick jag inte. Just nu mest bara chockad ännu. Sorgen lär väl komma mer ordentligt sen.

Nervositeten ökar lite

Imorgon är det äntligen dags för tidiga ultran! Trots tydliga tecknen vågar jag inte helt lita ändå, så är nog lite nervös för vad ultran kommer att visa. Säkert allt bra, men vet ju inte ännu säkert... Imorgon vet jag. Och samtidigt som jag väntar på det är det skrämmande.

Varför mina gener...!?

Anna Pihlajaniemi skriver i boken Ei kenenkään äiti om äggdonation och genetik.

"En ole koskaan kokenut, että juuri minun geenien pitäisi jatkaa elämäänsä. Miksi ihmeessä pitäisi? ... Pidän itsestäni ja tästä elämästä. Olen empaattinen ja avarakatseinen, osaan rakastaa, osaan ystävystyä. Uskallan nauraa ja välittää, olla voimakas ja heikko. Opinko nämä asiat vanhemmiltani, en tiedä, osan ehkä ainakin. Geeniperintönä en niitä saanut."

I översättning ungefär "Jag har aldrig känt att just mina gener måst fortsätta sitt liv. Varför sku de? Jag trivs med mig själv och dethär livet. Jag är empatisk och öppensinnad, jag kan älska och få vänner. Jag vågar skratta och bry mig om, vara stark och vara svag. Lärde jag mig dehär sakerna av mina föräldrar, det vet jag inte, en del kanske åtminstone. Som genetiskt arv fick jag dem inte."

Och kan tycka om den kommentaren på nåt sätt. Framför allt det att mycket av det man är och hur man är har med helt annat än genetik att göra. Mycket är inlärt, i sociala samspelet i familj och släkt, med vänner och näromgivning... Empati och förmåga att älska och knyta vänskapsband, våga vara stark men också visa sig svag, våga vara den man är - allt detta är stora och jätteviktiga saker, som snarare än gener nog är beroende av bemötande och uppväxt i den sociala familjen. Mitt barn har sin genetik, visst, och i nån mån påverkar den garanterat - men i än större mån påverkar den omgivning och uppfostran jag ger hen sen. Jag hoppas alla de fina egenskaper Anna räkna upp ens på nåt sätt får finnas med i mitt barns inre verktygsback. Ska åtminstone försöka mitt bästa för att ge hen det.

Embryot 1 månad ren

Fundera igår att nånting är det den 24:e. Och kom till att det då har gått en månad sen när kliniken beräknar att befruktning skett. Felaktigt förstås, eftersom embryot ju kom till redan tidigare och har varit i frysen sen. Men med insättning 29:e och ett 5-dagars-embryo så blir beräknad befruktning 24:e. Så sammanlagt är mitt embryo en månad ren idag, oberoende hur man räknar. 5 dagar innan insättning, resterande del efter... Och än hänger hen med. Vackert så, men förstås på långt när tillräckligt. En dag i taget, som sagt.

Väntar otåligt på torsdagens ultra.

So far so good hittills

Än så länge verkar allt okej. Symtomen kvarstår, ibland starkare och ibland svagare. Ju tydligare, desto lättare att lita på att lillingen hänger med. Så jag är bara glad åt dem även om de ju ibland gör saker en aning knepigare. Trötthet, stundvis illamående, kissbrått hela tiden, ömma bröst... Men gillar att det säger mej att hen är där! Så jag har ytterst gärna alla symtomen! I stunder när de tar paus finns oron där i bakhuvet... Tänk om...? Men sen dyker de upp igen... Men ändå säger jag bara so far so good... Tar en dag i taget och ser hur det går. Idag gick jag in i vecka sju. Har inte ännu helt förstått mej på det där med räkning av graviditetsveckor. Första dagen i vecka 7 är 6+1? Eller? Får inte riktigt ihop det som min kalenderräkning säger och vad dom sa på kliniken när jag boka ultran, men så sa min hjärna att det måst vara på det sättet isåfall...? Nån som kan upplysa mej om saken?

Ringde rådgivningen!

Hade tänkt vänta till efter tidiga ultran, men kom sen till att äh - vad f*n! Så ringde ren idag. Och oj vad det kändes speciellt!! Härligt!! :D Äntligen fick jag ringa och anmäla mej och min graviditet till uppföljning! Trevligt bemötande dessutom, även om det var lite svårt att få klart vem jag riktigt sku prata med... (Vem tar hand om mitt område, och talar dessutom svenska osv.) Men all done, och har en tid till första besök onsdag 18.5, om exakt en månad. :) Och fortsättningsvis bara tummar upp att allt går bra... Next up tidiga ultran, om en dryg vecka.

Ur "Ei kenenkään äiti"

Eftersom det känns dumt att nu skriva om barnlöshet, speciellt under rubriken "Ei kenenkään äiti", men jag ändå vill plocka upp en del fina citat ur boken med det namnet, så tänker jag just göra det - kopiera in citaten jag skrivit upp åt mej själv ur boken.

Ei kenenkään äiti, ingens mamma, är en bok som samlar berättelser av en mängd personer som har upplevt eller upplever ofrivillig barnlöshet. Väl värd att läsa! Här en del tankar och fina kommentarer, direkt ur den. Tyvärr på finska då...

Johanna Harjunpää
- Raskainta hoidoissa ei ollutkaan fyysinen kärsimys vaan henkinen paine ja tunteiden vaihtelut positiivisesta negatiiviseen.
- On ihmeellistä, miten ihminen pystyy säätelemään omaa ajatteluaan niin, että toivoa on vielä jäljellä.
- Niin kauan kuin prosessi on menneillään, siihen liittyvät pettymyksen ja odotuksen tunteet ovat vielä hallinnassa, mutta kun se osa elämästä on saatu päätökseen, tulee tyhjyys.
- Tahattomasti lapseton ei voi prosessoida vaikeaa asiaa pois mielestään ja lähteä eheyttämään sitä kautta ennen kuin päämäärä on saavutettu.
- Hienotunteisuus on tärkein taito silloin, kun kohtaa tahattomasti lapsettoman ihmisen. ... Tapa, jolla se tuodaan oikein esille, on ratkaisevinta.
- Tunteiden hallitseminen onkin ollut lapsettomuusprosessin suurimpia ja vaikeimpia ansioita.
- Monien pettymysten jälkeen en enää uskalla toivoa liikaa, en usko ihmeisiin, mutta kuitenkin haluan uskoa siihen, että jonain päivänä pystyn vielä olemaan kokonaisvaltaisesti onnellinen, olemaan äiti.
- Lapsettomuus ei ole asia, joka voidaan unohtaa tai siirtää kalenterista pois, se on pysyvä olotila, jota tulee sietää. ... Lapsettomuus on epätoivoa, raivoa, uskallusta ja toivoa, mutta ennen kaikkea se on toivoa.

Tiina Nikka
- Pahinta oli elää päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen jatkuvassa epätoivon ja epätietoisuuden tilassa. Tulisiko meistä koskaan vanhempia? Saisimmeko ikinä lasta syliin? Ne vuodet olivat synkkääkin synkempiä.
- Oli rankkaa, että lapsettomuutta ei voinut surra julkisesti. Minähän en ollut menettänyt mitään konkreettisesti, vaikka todellisuudessa olin menettänyt syntymättömiä lapsia vaikka kuinka monta. Ulkopuolisten ihmisten oli sitä vaikea käsittää, ja sen takia en saanut surulle oikeutta.

Miia Mikkonen
- Kun suru on pahin, siitä ei tarvitse etsiä mitään myönteistä - silloin ei ole sen aika.

Esa Kynäslahti
- Pettymyksestä toiseen ratsastaminen oli äärettömän raskasta ja söi sekä meitä yksilöinä että pariskuntana.

Anna Pihlajaniemi
- Jos yksi perheestä on poissa, on suru. Joku kehottaa nauttimaan odotusajasta. Hän ei ymmärrä mitään. Pieni on mielessä jatkuvasti. Miten voisin lakata ajattelemasta ja odottamasta? Kääntää ajatukset toisaalle vuodeksi ja palata sitten? En halua. Haluan olla äiti lapselle. Eikö edes tämän kerran riittäisi, että haluan. Että se tuntuu oikealta.
- Ehkä osaan neuvoa vain: Jaksaisitpa ymmärtää. Kyllä lapseton tietää olevansa usein kohtuuton. Mutta joskus hän ei voi olla muuta.

Milla Mäntylä
- Lapsettomuuden vaikeutta kuvaa hyvin kysymys, miten voi surra jotain sellaista mitä ei ole. Sitä puuttuvaa kuitenkin suren.
- On hassua, että heitä jotka eivät halua lapsia sanotaan itsekkäiksi, mutta myös meitä lapsettomia sanotaan itsekkäiksi, kun haluamme oman lapsen keinolla millä hyvänsä.
- En koe omaa lapsettomuuttani enää niin surulliseksi asiaksi, josta haluaisin vain lähimpien ihmisten tietävän. Aiheesta pitää mielestäni puhua rehellisesti, sillä se juuri lisää tietoisuutta ja ymmärrystä. ... Kaikkien pitäisi tietää, että lapsettomuudesta oikeasti kärsitään, ja keskustelua saisi olla paljon enemmän. Kaikki eivät tule raskaaksi vahingossa tai ensi yrittämällä. Tämä tulisi jokaisen muistaa, kun alkaa puhua näin herkästä aiheesta.

Aila Marjamaa
- Kyseessä on suru, joka on ja pysyy, pulpahtaa aina uudelleen esiin eri elämänvaiheissa, mutta muuttaa kuitenkin onneksi muotoaan, alun kiukusta ja turhautuneisuudesta hiljaista surua kohti. Olen useita kertoja yllättynyt siitä, miten voimakkaasti suru puskee päälle, kun sille tulee tilaisuus nousta pinnalle.

Kaisa Suominen
- Uskoin, että lapsesta tulisi kuitenkin tasapainoinen ja onnellinen ihminen, vaikkei hänellä olisikaan isää elämässään läsnä. Tärkeintä on olla rakastettu ja hyväksytty.

Satu Taiveaho
- Tästä aiheesta saa ja pitää puhua. Valitsin lapsettomuudesta puhumisen siksi, että se oli kipeä mutta vaiettu asia, joka piti nostaa julkiseen keskusteluun.
- Katkeraksi ei kannata tulla eikä itseä voi sulkea pois lasten olemassaololta, mutta raskaimmassa suruvaiheessa on oikein myös suojata itseä kohtuuttomalta kivulta.
- Tosiasia on kuitenkin, että elämme vain kerran ja virheitäkin tulee tehtyä eikä syy-seuraussuhteita voi useinkaan tunnistaa. Tärkeintä on siis se, miten asian kanssa pääsee sinuiksi ja miten elämää jatkaa.
- Vähitellen lapsettomuus on noussut sille kuuluvaan asemaan yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kysymys ei ole enää vaiettu, vaan se on valloitettu ja valaistu. Meitä on monta.

Eeva-Maria Pyykkönen
- Toivo ja ilo kasvoivat vähä vähältä huippuunsa, kunnes ne valuivat minusta pois veren mukana kerta toisensa jälkeen. Lähtiessään ne jättivät jäljelle pettymyksen, surun, pelon ja kiukun. Yritin jarrutella ennenaikaista iloani, jotta mahdollinen pettymys ei olisi taas niin suuri. Mutta lopulta se tuli ja otti minut valtaansa aina uudestaan. Ihan niin kuin suru, kiukku ja pelkokin.

Pirjo Lääperi
- Koen puhuminen tärkeäksi, sillä vaikeneminen ja salailu kuormittavat mieltäni. Tunteiden jakaminen huojentaa ahdistustani, ja siksikin keskustelen aiheesta puolison ja ystävien kanssa. Näin saan uusia näkökulmia, joita en ole itse tullut ajatelleeksi.

Anne Lindfors
- Hedelmöityshoidot eivät ole kenellekään lapsiautomaatti, sillä uuden elämän alun suhteen taitavinkin lääkäri on lopulta neuvoton: kukaan ei voi varmuudella taata lapsen saamista.
- Lapsettomuus on maailman isoin asia. On kyse elämästä ja kuolemasta.
- Lapsettomuus ei ole siis kirjaimellisesti sitä, ettei ole lapsia, vaan sitä, että voimakkaasti kaivattua lasta ei kuulu.
- Lapsettomuuskriisi ei etene suoraviivaisesti. Se on toivon ja epätoivon vaihtelua, joka voi kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä.
- Tärkeää on antaa lapsettoman surulle oikeutus.